eco tips

September 23, 2016

IMG_7168.JPG
Joskus jaksavat naurattaa ne kaiken maailman pikkujutut jotka teen ympäristöä ja ekologisuutta silmällä pitäen. 
Kuvitelkaa vaikka: postata nyt ensin omasta mieltymyksestään lennellä ristiin rastiin ympäri maapalloa, ja sitten kertoa seuraavassa lauseessa vievänsä pakkausniitit metallinkeräykseen. Eipä sillä, kukin tyylillään ja mieluummin överit kuin vajarit ja mitä näitä nyt on.
Kaikesta matkusteluinnostani huolimatta pidän itseäni varsin ekologisena ihmisenä. Teen arkisin paljon pieniä valintoja, joilla toivon olevan positiivinen vaikutus ympäristön kannalta. Vaikka ne juttuni sitten olisivat ihan mitättömiäkin. Eilisen Earth Hour -päivän kunniaksi tässä muutamia pieniä suuria tekojani:
- No ne metalliniitit. Synttärilahjaksi saamaani mattoon oli laitettu laput kiinni pitkillä metalliniiteillä, jotka minä päätin viedä metallinkeräykseen. True story.
Kierrättäminen ylipäätään on minulle mieluista. Lajittelen kaikki jätteet, joiden keräyspiste taloyhtiöstämme löytyy. Työpaikkani kompleksissa ei ole paperinkeräystä (hello 2010-luku), joten sieltä raahaan aina omat paperijätteeni/lukemani lehdet kotipihaan ja taloyhtiön paperinkeräykseen.
- Kangaskassit for life (<3), muovikassia en suostu ostamaan/ottamaan. Joskus kun on sattunut täpärä tilanne kohdalle, on tullut hyödynnettyä takin taskut, kainalot ja kaikki. 
Olen salamannopea suihkuttelija, enkä anna veden valua turhaan. En ymmärrä, miksi pitää suihkua auki shampoota hiuksiin levittäessä. Suihkuveteni on myös keskivertoa kylmempää. 
- Sammutan aina ylimääräiset valot. Tämän olen vienyt sen verran pitkälle, että se aiheuttaa toisinaan ärsytystä poikaystävässä. Nautin pimeässä hengailusta. Mitä pehmeämpi ja himmeämpi valo, sen parempi. Eikä varmaan tarvitse erikseen mainita rakkauttani kynttilänvaloon. Meidän taloudessa näyttäisi olevan ikuinen Earth Hour.
Välttelen eläinperäisiä elintarvikkeita (ekoteko sekin). Okei, sukuloidessa syön mitä tarjotaan, ja ravintolassa saatan kasvisvaihtoehdon sijaan tilata kalaa tai mereneläviä, mutta noin yleisesti koitan pärjätä ilman. Tästä aiheesta kohistaan koko ajan, mutta koko pointtihan taitaa loppupeleissä olla kohtuus. Ei ketään painosteta ryhtymään täysin vegaaniksi, vaan vähentämään reippaasti eläinperäisten tuotteiden käyttämistä.
Pyrin hankkimaan hyvänlaatuista ja kestävää vaatekaapin täytettä. Plussaa hyväkuntoisista vintage-löydöistä.
Innostun, kun voin korvata jotain vähän ympäristöystävällisemmällä vaihtoehdolla. Tähän kategoriaan kuuluvat muun muassa luonnonystävän wc- ja talouspaperit. Koska miksi ei? Samaten sisustuksessa kiinnostaa, jos jokin on tehty vähän ekologisemmin, kuten olohuoneeni kattolamppu, ja makuuhuoneen uusi peili. Molemmissa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja.
Hyviä ekovinkkejä otetaan vastaan.

Post a Comment

Thank you for sharing your thoughts.

© Erica Karppinen / Design by Fearne