One Day in Milan

February 26, 2017




Vietin eilispäivän Milanossa. Sveitsiläisestä täsmällisyydestä ei ollut tietoakaan, kun aamun bussi puolitoista tuntia aikataulun mukaista myöhemmin suuntasi kohti Milanoa. Odotus kuitenkin palkittiin, kun bussi matkasi halki Sveitsin ohittaen Lucerne-, Lugano- ja Como-järvet, vuorista nyt puhumattakaan.

First things first. Ensimmäinen määränpääni Milanossa oli Eataly, pitihän se pizzahimo jotenkin saada kaikkoamaan. Siivun mukaan napattuani lähdin kuljeksimaan ympäriinsä, nauttimaan auringosta ja väenpaljoudesta. Tai siis "nauttimaan", omaan makuuni oli kaupunki näin muotiviikon lauantaina aivan liian täynnä, ja paikoitellen oli vaikeuksia sovittaa oma ripeä askellukseni väkijoukon hitaan laahaavaan menoon.

Poikkeuksellisesti en ollut tälle reissulle mitään tavoitteita asettanut; olin kaupungissa ruoka- ja ihmettelymatkalla. Eri pizzojen ohella tuli herkuteltua luomugelatolla - matchaa ja oluella maustettua tiramisujäätelöä. Tuo jälkimmäinen saattaa kuulostaa vähän kummalliselta, mutta uskokaa pois oli oikein herkullista.

Tuliaisia tuli hankittua myös, nimittäin pari kauan kaivattua sisustuselementtiä italialaiselta Fornasettilta. Toisen avasin tuohon pöydälle ilokseni, mutta kynttilä saa odotella kääreissään kesää ja kotiinpaluuta. Tai sitten se matkaa takaisin Suomeen jonkun minua tänne moikkaamaan tulevan matkatavaroiden seassa. ;)

// Yesterday was spent in Milan, where I ate my way around the city. 

Swiss punctuality does not apply to travelling to Milan, as the engine started 90 minutes behind the schedule. Because of the scenic drive through Switzerland the wait was well worth it. Passing the lakes in Lucerne, Lugano and Como - not to even mention the mountains - means that the hours basically flew by.

First things first. My first destination in Milan was Eataly in order to make pizza cravings disappear. After getting myself a slice I wandered around the entire day enjoying sunshine. I must admit, a Saturday during fashion week probably isn't an ideal time as the streets were PACKED. I quite often struggled with balancing my somewhat rapid pace with the slow moving masses.

What was extraordinary, was the fact that I had made absolutely no plans for my visit. It was a trip dedicated to food and people-watching. In addition to sampling pizzas I also got some organic gelato in matcha and tiramisu flavours. The tiramisu was made with dark beer (doesn't sound that tempting at all), but let me tell you it was amazing.

Ok, ok I also got some souvenirs. Namely a couple of Fornasetti items I've been eyeing for quite some time. The tray I got is already unpacked and in use, but the candle waits in its wrappers until summer and Finland. Or maybe it gets to travel home early in some visiting family member's luggage. ;)

Post a Comment

Thank you for sharing your thoughts.

© Erica Karppinen / Design by Fearne